Enneunia..usein olen miettinyt,että miksi minulle on annettu tuollainen voima?
Viime yönä näin unta pojasta jonka kanssa seurustelin melki koko ylä-aste ajan,välillä kuitenkin pomppien muidenkin kanssa molemmat omilla tahoillaan!
Poikaa en ole nähnyt piiiitkiin aikoihin,viimeinen keskustelu hänestä oli noin 3 kuukautta sitten ystäväni kanssa joka kertoi pojan vajonneen alas alkoholi ystävänään.Sen jälkeen ei mitään..viime yönä kuitenkin näin hellyyttävää unta pojasta!Tapahtui oikeasti:Päivällä päätin tehdä kävelyretken hautausmaalle,johon usein karkaan kun haluan selventää ajatuksia päässäni,kävelin suojatielle ja samaan aikaan eteeni ilmestyi auto ja autoa ajaa poika,vaaleat pitkät hiukset ponihännällä!Näkemäni uni hänestä toi hänet ilmielävänä simmujeni eteen!
Jotenkin sain rauhaisan olon itselleni tuosta kohtaamisesta,koska asiat ehkä hänen kohdallaan ovat paremmin koska kykeni ajamaan autolla ja kasvoillakin näkyi pienen pieni hymy!
Poika muutenkin on ehkä ollut se elämäni suuri rakkaus mutta asiat ja niiden hankaluus ajoivat erisuuntiin yläasteen jälkeen!Kahteen kertaan kuitenkin kun Tn kanssa asiat oli katkolla löysin itseni tuon pojan sylistä..kohtalon oikuttelua.Toisella kerralla Niilakin oli jo syntynyt ja olimme asumuserossa Tn kanssa..en vain halinnut itseäni,mutta en tuntenut syyllisyyttä asiasta koska T itse jätti meidät ja lähti pakoon tekemiään pahuuksia!Ajan saatossa kuitenkin annoin anteeksi Tlle ja päätimme antaa toisillemme mahdollisuuden yrittää uudestaan...kuukauden päästä siitä sain tietää olevani raskaana..ja kaiken tämän uuden rakentamisen keskella en tiennyt kummanko lapsi on Tn vai pojan.
Elin isossa kriisissä itseni kanssa,mutta nyt vasta  tajuan sen!Ketään en ollut pettänyt,mutta antanut halulle enemmän valtaa kuin järjelle,onko se sitten syntiä vai ei...
Mutta ilmiselvä miehen suvun piirteet omistava poikahan masustani tuli maailmaa ihmettelemään!Ja myöhemmin kun laskimme yksi ynnä yksi niin Jooa sai alkunsa tiettynä iltana jonka molemmat muistimme.Tyydyimme tähän emmekä asiaa lähteneet selvittämään sen enempää,tietenkin epäselvässä tapauksessa tutkimukset olis tehty.
Tätä lähtökohtaa jo kun miettii niin meidän kivijalka (se uusi) oli jo haljennut valmiiksi.
Enkä ollut oikeasti näin jälkeen päin ajateltuna antanut anteeksi Tlle sitä paskaa mitä niskaani sain.
Vieläkin nenässäni tuntuu se pistävä viinanlemu jota jouduin synnytyssalissa haistelemaan Niilan syntyessä..tunsin häpeää...en tuntenut sitä miestä enää,mutta ne vieraat naiset tunsin.
Mitään muuta hyvää siitä uudenkivijalan kokoamisesta ei seurannut kuin Jooa!
Meitä valtasi itsekkyys,lapsellisuus,elämätön elämä,tietämättömyys....

Lähipäivinä olen miettinyt että jos olisimme saaneet apua ja tukea ajoissa,olisimmeko vielä yhdessä!Tuskin...molemmat kylläkin olemme kasvaneet aikuisiksi ja ajattelemme asioita eritavalla kuin kahdeksan vuotta sitten..ehkä meillä ei kuitenkaan ole muuta yhteistä kuin kaksi ihanaa poikaa!
Suuria salaisuuksia mustaa valkoiselle,mutta en pysty työstämään tätä kaikkea ja kasvamaan siinä samalla jos pidän näitä sisälläni!